Siirry pääsisältöön

Tämän blogin suosituimmat tekstit

Urkin piilopirtti

Viime viikonloppuna kävimme Riihimäen erämessuille ja suuntasimme sieltä yöksi Pinsiöön Urkin piilopirttiin. Se olikin mielenkiintoinen paikka. Siellä oli hotellin lisäksi paljon erilaista ja erikoista taidetta, jotka olivat joko hienoja tai outoja. Kaikilla teoksilla oli oma nimensä ja niistä oli muodostettu oma puistonsa. Kilometrin päässä Urkin piilopirtistä oli teletappimaa. Emme ole vieläkään saaneet sen virallista nimeä selville. Siitä löytyy niin monta nimeä, ettei varmaan kukaan tiedä sen oikeaa nimeä. Teletappimaa oli kuitenkin yksi nimi ja se kuvaa oikein hyvin tätä erikoista, amerikkalaisen taiteilijan luomaa teosta. Hieno paikka se kuitenkin oli.

Konfirmaatio- ja rippikuvat 2.7.2017

Pikkuveljeni pääsi ripille 2.7 ja tiskauksen ohelle toimin myös kuvaajana. Kirkossa istuimme paikassa, josta näki hyvin siihen kohtaan, missä veljeni ja serkkuni alttarilla olivat. Iloiseksi yllätykseksi he tulivat kirkkoon vierekkäin ja olivat alttarilla samassa paikassa. Kuvaaminen helpottui huomattavasti. Itse juhlissa erityisesti vieraiden kuvaaminen jäi vähäiseksi. Eniten kuvia tuli pikkuveljestäni, kun otimme kuvaa kiitoskorttiin. Joukossa on sitten myös perhekuva, sisaruskuva ja muita yhteiskuvia sukulaisten kanssa. Omissa juhlissa muutama vuosi sitten otin kuvan kahvipöydästä ja kyllä sitä tiirailtiinkin tarkkaan tämän vuoden pöytää suunnitellessa. Siispä näistäkin juhlista sellainen kuva talteen! Veljeni antoi luvan muutaman oman kuvansa julkaisuun, loput ovatkin sitten jotain satunnaisia kuvia juhlien ajalta kotoa. Kiitoskorttiin päätyy heti tekstin alla oleva kuva, ja pesäpallomailan kanssa otetut kuvat ovat lähinnä kansioissa "muistutuksena" harrastuksest...