Viime lauantaina isäni käydessä kotona vaihtamassa ajokoiraa toiseen, mieleeni juolahti ajatus josko me Helyn kanssa mahtuisimme mukaan. Vaikka sinä viikonloppuna autoon ei mahtunut kuin yksi ajokoira kerrallaan, pieni suomenpystykorva menee ihan mihin vain. Tässä tapauksessa jaoin takapenkin äänekkään pikinokan kanssa. Meidän onnemme oli se, että toinen ajokoira joutui jäämään kotiin, sillä muutoin Helylle ei olisi ollut gps-pantaa. Vaikka käskyjä hyvin kuunteleva Hely periaatteessa pärjäisi ilmankin, tuo panta itselle tietynlaista turvaa, kun tietää missä päin koira liikkuu. Ja tietenkin piti varmistaa ettei Hely lähde hieman aiemmin päästetyn ajokoiramme perään. Tai minkään muunkaan koiran matkaan.
Minulle itselle metsästäminen ei ole mikään erityisen tärkeä asia, eikä kuulu elämääni sen syvemmin. Metsästyskoiria löytyy kotoa ja niiden kautta kiinnostusta asiaan on. Ainakin vielä olen kuitenkin tyytynyt kuljeskelemaan luonnossa koiran kanssa. Jos lintumetsälle pääsisi suomenpystykorvan kanssa, niin sanotaanko näin, että kelpaisi! Tuohon koirarotuun on muodostunut luja side ja on jatkuva kiinnostus ottaa siitä enemmän selvää. Mieletön rotu!
Kommentit
Lähetä kommentti